Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäsiisteys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäsiisteys. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. helmikuuta 2010

Kolme minuuttia pihalla



Tänään mittari näytti -5, joten ajattelin, että käytän Armasta pihalla. Ihan muutaman minuutin vain, koska pentu ei luultavasti kestä pakkasta. Tämä oli siis kolmas kerta "lenkillä". Villapuku päälle ja menoksi. Menin ensin pihalle ja kiersin sitten kadun kautta takaisin sisälle. Armas-raukka vapisi luultavasti pelosta, kun jalkojen alla narskui jäätävä lumi ja moottorihirviö parkkeerasi viereemme. Turha toivo saada pentua pissaamaan noissa olosuhteissa. Keväällä sitten.





Arvatkaa kuka nukkui keittiön pöydällä kopassaan, kun palasin töistä kotiin? Se pirulainen oli pissannut omaan koppaansa (öhöm, koska nukkuu nykyisin sängyssä). Kopan patja oli pesussa ja koppa pöydällä muka turvassa. Aamukiireessä olin heittänyt koppaan verkkarit, villapaitani ja muutaman sanomalehden. Miten tyhmä olen, etten ymmärtänyt pennun osaavan siirtää tuolia, hypätä tuolille ja siitä pöydälle. :O Lisäksi reppuni oli mystisesti otettu kaapista ja kaapin ovi suljettu perässä. Mitä tuo tekee seuraavaksi? Ai niin, muutaman tunnin sisällä Armas on myös pissannut lempikenkiini. Nyt tuo nukkuu, muutenhan en pystyisi kirjottamaan, kun pitäisi jatkuvasti hätistää koiraa pois sähköjohdon kimpusta. :)

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Hullua riehuntaa



Hyvin on kyllä vauva sopeutunut. Syö, nukkuu ja riehuu. Vähemmän nukkuu ja enemmän riehuu. Niin ja puree ihan kamalasti. Kädet haavoilla ollaan jatkuvasti. Arvatkaa mikä on ihanaa? No se, kun Armas nukkuu vieressä ja kaivautuu syvälle peiton alle lämmittelemään. Ihanaa on myös herätä aamulla siihen, että joku on täynnä intoa ja aina hyvällä tuulella. :) Pissailuakaan pentu ei juuri vääriin paikkoihin enää harrasta. Ja mitä väliä pikku-lätäköillä. Laskisi jo nämä pakkaset, niin pääsis Armas tutustumaan maailmaan.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Asustekoira


Armas on nyt hieno poika, sillä on uusi puku, pentupanta ja talutin. Panta-harjoittelu ei ollut hauskaa, mutta vähän kerrallaan. Taluttimesta vauva tykkäsi, koska sitä oli mukava ottaa kiinni kävellessä. Ehkä tästä tavasta täytyy opetella ulos. Taluttimen väriksi mietin ensiksi pinkkiä, mutta järki palasi päähäni. Eihän herrakoiralla voi pinkkiä olla. :)

Leikkasin muuten kynsiäkin. Etutassujen kynnet lähtivät melko helposti, mutta takakäpälien kanssa tarvin jo apujoukkoja ja herkkupaloja. En yhtään ihmettele, että rotua on Afrikassa käytetty rämerottien metsästyksessä. Miten muutaman kilon painoisella pennulle voi olla sellaiset voimat. Kaulassani on hieno raapale. Kynnet saatiin kuitenkin leikattua ja harjoittelu tapahtuu viikottain. Kiitos Sanna avusta.

Arvatkaa mitä olen lähdössä ostamaan? Muovilakanaa. :( Nyt kun tyttöni on viikonloppuisin täällä, on toisen pakko nukkua patjalla. En ole millään pystynyt estämään jalkopäähän pissaamista. Vaikka nostan Armaksen lattialle, niin se hyppää salamannopeasti takaisin patjalle ja pissii. Yöllä en edes herää, kun poika käy lorauttamassa. ;( Ajattelin ostaa myös sellaista suihketta, mutta suhtaudun skeptisesti tähän aineeseen. Onko kellään kokemusta tästä suihkeesta? Kissaan se ei ainakaan tepsinyt ja käyttämäni aine haisi kammottavalta. Muuten menee ihan hienosti, ja yritän olla stressaamatta pikkuasioista.

torstai 4. helmikuuta 2010

Onnistunut yö


Jes! Takana onnistunut yö: koira korissaan, minä sängyssä! Hieman Armas vinkui, kun en nostanut sitä sänkyyn, mutta aika nopeasti rauhoittui omaan petiinsä. Tavanomainen riehumiskohtaus oli aamuyöllä, mutta ei siis mitää ihmeempää. Olen kyllä tyytyväinen, vaikka patja pitääkin taas nostaa viikonlopuksi esiin tyttäreni saapuessa. Silloin vaihtoehtona voisi olla muovilakana, ihan vain varuiksi.

Uusi Musti ja Mirri avataan perjantaina Forumiin! Olin juuri lähdössä samaiseen liikkeeseen kauemmaksi ostamaan tarvikkeita, mutta taidan siirtää tapahtumaa. On niin hyviä avajaistarjouksia Forumissa. Perjantaina alennuksessa kaikki valjaat ja pannat, lauantaina lelut ja sunnuntaina ulkolupuvut. Sunnuntaina voi myös saada kulta- tai platinakortin riittävällä summalla ostaessaa. Minä onnekas, kuin voittaisi lotossa!

Huvittavaa kuinka pieni koira kasvaa ja kehittyy. Tullessaan Armas ei vielä päässyt hyppäämään nojatuolille, mutta nyt pääsee. Onneksi sänky on vielä hieman liian korkea. Myös muut taidot kehittyvät huimaa vauhtia. Kaikki paikat kolutaan läpi, ja mikä parasta kaikkea pitää koittaa kaluta.

Loppuun onnittelut Ronjalle nimipäivänä! <3