Lähdin toista kertaa elämässäni juoksulenkille Armaksen kanssa. Minun hölkkäni on ilmeisesti koiralle sopiva kävelyvauhti, koska silloin kiskominen on vähäisempää.
Armas bongasi maasta kepin, jota halusi kantaa mukanaan ja välillä pysähtyä kaluamaankin. Ihmettelin tuota hieman, koska eihän aikanakaan minun basenjini perusta liikoja kepeistä. Yleensä se on vaan hetken suussapito ja sitten keppi pois. Kun olin lähellä kotia, niin yritin saada koiran jättämään kepin maahan. Armas sai siitä oikean kiukun puuskan: puri remmiä ja yritti purra kättäni. Silloin tajusin, että kyseessä taisi olla kananluu tms. Jouduimme käymään aikamoisen valtataistelun. Koiran selätys (mikä ei ollut helppo), mutta kai se kannatti, koska Armas oli hyvin nöyrä poika tapauksen jälkeen. :)
Pikku-pomottajani on oikeesti aika kiltti. Kaikki meillä kyläilleet vanhemmat koirat ovat kyllä näyttäneet kuka määrää. Viime viikonloppuna yökylässä ollut espanjanvesikoira Hiro piti huolen että sai omia Armaksen lelut. Arvojärjestys se olla pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti